Vatikaani, heinäkuun 14, 2004 (Zenit.org). Uskonnollinen epäusko ei ole epätavallista nykyään, sanoo paavillisen neuvoston kulttuuripresidentti.
"Epäusko ei ole enää ilmiö joka voidaan vähentää muutamaan yksilöön, siitä on tullut massailmiö", varoittaa kardinaali Paul Poupard. Se on ilmiselvä etenkin "valtioissa joissa sekulaarinen kulttuurimalli on päässyt voitolle", hän lisää.
ZENIT-lehden haastattelussa, ranskalainen kardinaali hahmottaa kartan uskonnollisesta epäuskosta, ongelma jota kulttuurineuvosto analysoi Vatikaanissa pidetyssä viime marraskuisessa kokoontumisessa.
K: Eivätkö sosiologit puhu "uskonnollisille juurille paluusta"?
Kardinaali Poupard: Monet puhuvat "uskonnollisille juurille paluusta" ilma täsmentämättä että tämä on lähinnä uuden heikon uskonnollisuuden synty, jossa ei enää viitata persoonalliseen Jumalaan, joka muodostuu enemmän tunteista kuin opeista.
Me olemme todistamassa Jumalan epä-persoonallistumista. Tämä uusi uskonnollisuus ei ole yhdenmukainen uskon paluun kanssa ja se on suuri haaste kristinuskolle.
K: Mikä on tämän uskonnollisuuden yhteneväisyys ateismiin?
Kardinaali Poupard: Militantti ateismi on laskussa maailmalla. Mutta on olemassa arkipäiväinen epäuskonnollisuuden ilmiö, joka kasvaa kulttuureissa joissa sekularismi on voitolla.
Se on kulttuurimuoto jota itse kutsuisi "uuspakanuudeksi", missä uskonto on materiallisten epäjumalten palvelusta, hatara uskonnollinen tunne mikä on lähinnä panteistinen, joka on sopusoinnussa kosmologisten teorioiden kanssa, sellaisten kuten New Age.
Ilmiselvästi, on tarpeellinen heijastaa tätä ilmiötä, mikä on tyypillistä länsimaisissa sekularistisissa kulttuureissa.
K: Mikä oli tutkimuksen tulos, jonka paavillisen neuvoston kulttuurikokous teetti?
Kardinaali Poupard: Tilanne vaihtelee maasta maahan, mantereelta mantereelle.
Afrikassa, epäusko vaikuttaa väestöön, jolla on eurooppalainen syntyperä ja sen vaikutus tuntuu suurkaupungeissa. Valtiosta kuten Etelä-Afrikka, löytyy yli 6 000 erilaista kirkkoa. Tästä johtuen, on vaikea puhua epäuskosta.
Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, Yhdysvalloissa ateistiksi tunnustautuu 1 % väestöstä, kun taas "kirkkoon kuulumattomia" on 15 %. Valtaosa Amerikan kansalaisista rukoilee, kun taas 1 % ei rukoile koskaan.
Latinalaisessa Amerikassa, Kuuba on ainut valtio, jossa vallassa on yhä virallisesti ateistinen hallitus. On huomattavaa että 40 vuodesta ateistista opetusta huolimatta, yhä 86 % kuubalaisista sanoo olevansa uskossa, vaikkakin vain 15 % käy kirkossa.
Toinen merkillinen tapaus on Meksiko, missä 70 vuotta anti-papillisten Muurareiden hallitsivat. Silti 90 % meksikolaisista tunnustautuu katolilaisiksi ja 100 % pyhittää Guadalupen neitsyyden. Tämä antaa idean syvistä kansanuskonnon juurista.
Keski-Amerikassa, suosittu uskonnollisuus onnistuu vastustamaan sekularistisen mallin kutsuja.
Brasiliassa, missä on eniten katolilaisia koko maailmassa, olemme todistamassa uskovaisten siirtymisen katolisesta kirkosta muihin kristillisiin ryhmiin. 50-luvulla katolilaisten osuus oli 93,5 %, tänään heitä on 73,8 %. Samana aikana muiden kristillisten kirkkojen osuus on kasvanut 15 % aikaisemmasta 0,5 %.
Argentiinassa, 4 % kansasta julistautuu ateisteiksi, agnostikkojen osuuden ollessa 12 %.
Aasiassa tilanne on täysin päinvastainen. Niin kuin eräs aasialainen piispa kommentoi: "Täällä ei ole mitään epäuskon ilmiötä, koska täällä ei ole uskoa".
Esimerkiksi japanista, löytyy uskontojen supermarketti. Jos me laskemme yhteen shintolaisten, taolaisten, buddhistien ja kristittyjen lukumäärän, saamme 125 % kansasta, koska monet kuuluvat useampaan uskonnolliseen yhdyskuntaan.
Filippiinit, ainut aasialainen valtio, jossa on kristittyjen katolilaisten enemmistö 82,9 %, muslimeja 4,57 % ja ainoastaan 0,3 % jotka jättävät vastaamattoman ruudun kyselylomakkeeseen.
Etelä-Korea on siitä kiinnostava valtio, että katolilaisiksi kääntyvien osuus on suurin.
K: Mutta minne sitten epäuskon ilmiö on sitoutunut?
Kardinaali Poupard: Huonoja uutisia tulee euroopasta, missä selkeät erot syntyvät välimeren, Keski-Euroopan ja pohjoisen välillä.
Italiassa 4 % ilmoittaa olevansa ateisteja ja 14 % epäuskonnollisia. Enemmistö koostuu uskovista, mutta suurin osa heistä käy kirkossa vain silloin tällöin.
Espanjassa on käynnissä kulttuurin ja uskonnollisuuden hienonnus, joka saa taakseen sosialistiset hallitukset.
Keski-Euroopasta löydämme kolme valtiota, missä suuri osuus on ilman uskontoa. Belgiassa 37 %, Ranskassa 43 % ja Alankomaissa 54 %.
Ranska on valtio, missä on eniten ateisteja: 14 %. Tässä tapauksessa olen haukuteltu tekemään vertauksia vanha Rooman valtion rajoista.
Iso-Britanniassa 77 % kansasta sanoo olevansa kristitty. Anglikaanit ovat majoriteettina, mutta katolisten kirkossa käyvien osuus on absoluuttisina lukuina anglikaanien määrää korkeampi. Iso-Britanniassa 14 % sanoo, ettei kuulu mihinkään uskontokuntaan.
Skandinaavisissa valtioissa –- Islanti, Tanska, Ruotsi ja Norja –- katoliset ovat kasvava vähemmistö, kiitos filippiiniläisille ja korealaisille siirtolaisille.
Tanskassa uskonnottomien lukumäärä on 11 %, Norjassa 11,6 % ja Suomessa 12,7 %. Näissä valtioissa yhdistyvät toisaalta taas sekularismin käden kosketus, toisaalta taas luonnon palvonta ja pakanauskontojen vaikutus.
Saksassa täytyy vetää raja vanhan idän ja lännen välillä. Entisessä itävaltiossa 60 % sanoo olevansa uskontoon kuulumaton, kun taas lännessä vastaava prosentti on 15 %, jota esiintyy erityisesti suurkaupungeissa.
Puolassa harva on epäuskova. Mutta kun Marxilainen materialismi korvaantuu konsumerismin materialismilla, muodostuu suurin ongelma.
Unkarin kymmenestä miljoonasta asukkaasta, ainoastaan 887 henkeä tunnustautuu ateistiksi. Toisaalta taas majoriteetti kansasta elää uskonsa omalla tavallaan.
Tshekin tasavallassa, puolet kansasta tunnustautuu ateisteiksi tai uskontoa vailla oleviksi, kun taas Slovakiassa katoliset muodostavat enemmistön.
K: Tilastotiedon valossa, mitä voidaan sanoa Muslimivaltioista?
Muslimivaltioissa ei ole saatavilla luotettavaa statistiikkaa, koska jos joku ei usko, hän ei voi sanoa sitä. Tästä syystä kaikki luvut ovat virheellisiä.
K: Nyt kun olet selvittänyt tämän kartan, mitä johtopäätöksiä voidaan tehdä?
Kardinaali Poupard: Militantti ateismi on vähentymässä, mutta aktiivinen kirkossakäynti on laskussa. Epäusko ei ole kasvussa maailmalla, poikkeuksena ne valtiot joissa sekulaarinen yhteiskuntamalli on voitolla.
Uskonnosta välinpitämättömien määrä on kasvussa käytännöllisen ateismin tasolla. Papistolliselta näkökannalta, huolestuttavinta on ateismin ja epäuskon kasvu naisten keskuudessa. Vuosituhansien ajan, uskonto siirtyi perheessä eteenpäin naisten ansiosta, nyt olemme todistamassa katkeaman.
Vielä lisätäkseni, on olemassa uusi fakta: niiden kasvu joille uskonto on yhdentekevä, eli siis ne miehet ja naiset jotka uskovat, mutteivät kuulu ja ne jotka kuuluvat, mutteivät osallistu.
Niiden lukumäärä on kasvussa jotka sanovat olevansa uskonnollisia, mutteivät käy kirkossa, kuten myös niiden jotka uskovat eri asioihin laajalta skaalalta, aina noituuteen asti.
K: Ollessamme tässä tilanteessa, onko olemassa mitään toivoa katolilaiselle kirkolle?
Kardinaali Poupard: Tietysti, tällä tarkoitan erityisesti uusia uskonnollisia liikkeitä: uuskatolilaiset, focolarilaiset, yhteys ja vapaus, karismaattinen uudistus. Neljännes vuosisadan ajan, olemme nähneet näiden liikkeiden numeraalisen ja maantieteellisen kasvun. Tapaan heitä kaikkialla maailmassa ja he ovat kasvaneet sekä hengellisessä tiheydessä että syvyydessä.
Tämä on Pyhän Hengen vastareaktio sekularisoidulle kulttuurille. Aikoina jolloin uskonnollisuus on vähentynyt, näyttäytyy uudenlainen tunnustautuminen ja yhteenkuuluvuus, jotka todistavat vahvaa juurtunutta uskonnollisuutta henkilökohtaiseen suhteeseen Kristuksen kanssa, niin sakramenteissa, rukoilussa, liturgiassa kuin messuissa.
Päivitetty: 15.07.2004