Avioitumisluvut eivät ole ainoastaan laskeneet, mutta avioituminen tapahtuu yhä vanhemmassa iässä Yhdysvalloissa. Mutta miksi näin tapahtuu? Ei siksi että homoseksuaalisuus tuhoisi avioliitot, kuten jotkut teistä saattavat ajatella, mutta koska monille ihmisille, avioliitto ei ole enää taloudellisesti kannattava ratkaisu. Mieti hetken tätä: avioliitto, aikojen alussa, syntyi alun perin tarpeesta jäädä henkiin. Raskaana oleva tai pieniä lapsia hoitava äiti, ei voinut hankkia elantoa sekä itselleen että lapsilleen, mutta miehet pystyivät. Koska miehet eivät luonnollisestikaan tahdo huolehtia lapsista jotka eivät ole heidän, seksuaalinen uskonnollisuus oli tämän vaihtokaupan osa, tarkoittaen että useammat lapset, mitkä olivat hänen, ylsivät aikuisien, kuin mitä tätä ennen.
Sama ratkaisu toimii myös, kun otat huomioon absoluuttisen ja relatiivisen hyödyn. Jokainen kansantaloustieteenopiskelija (tai jopa Adam Smith) tietää, että me hyödymme eniten ja tulemme varakkaimmiksi, kun teemme sitä mistä suoriudumme parhaiten. Tämä ei tarkoita sitä että meillä pitäisi olla asiassa absoluuttisesti etulyöntiasema – meidän ei tarvitse tehdä asiaa x paremmin mitä kukaan muu maailmassa tekee – se on riittävää että olemme relatiivisesti siinä etulyöntiasemassa – eli niin kauan kuin suoriudumme asiasta x paremmin, kuin asiasta y, meidän tulisi tehdä asiaa x. Kun seksissä sattui vahinko, naisilla oli absoluuttinen etulyöntiasema mitä tulee lapsien saamiseen, relatiivinen etulyöntiasema mitä tulee lasten kasvatukseen ja relatiivinen etulyöntiasema mitä tulee kotitaloudenhoitoon. Miehet taas, olivat vain absoluuttisessa etulyöntiasemassa mitä tulee taloudelliseen huolehtimiseen itsestään ja vaimostaan.
Tämän takia avioliittoinstituutio muodostui. Nyt saatat sanoa että teen karvaan virheen, unohtaessani romanttisen rakkauden, mutta tämä käsite oli lähes täysin tuntematon, eikä sitä pidetty yleisesti hyvänä syynä avioitumiselle, ennen renessanssia. Ennen sitä, avioitumisen syyt olivat täysin taloudelliset. Järjestetyt avioliitot tarkoittivat, että varakkuus (tai köyhyys, mistä useammin oli kyse) pysyisi tai kasvaisi suvun sisällä. Koska naisilta oli kielletty sosiaaliset, uskonnolliset ja usein myös poliittiset mahdollisuudet työntekoon, aina 1900-luvun alkuun saakka, naimisissa olevat naiset ja heidän lapsensa, olivat riippuvaisia miehen työstä. Naisilla ei ollut mitään oikeuksia omaisuuteen, eikä valtio edes nähnyt heitä aviomiehestä erillisenä kokonaisuutena. Avioliiton ansiosta, naiset hyötyivät taloudellisesti: he pystyivät tekemään sitä missä olivat absoluuttisessa ja relatiivisessa etulyöntiasemassa (eli saamaan lapsia, kasvattamaan heitä ja ylläpitämään kotitaloutta) ja he saivat vastineeksi taloudellista tukea mieheltään.
Naiseen ei enää onneksi suhtauduta aviomiehensä osana. Naisia, jotka työskentelevät kodin ulkopuolella, ei enää katsota alentuvasti, eikä heitä vastassa ole enää samanlaisia esteitä kuin ennen, jos he päättävät lähteä luomaan uraa ja yllätys, yllätys, naiset ovat huomanneet että useilla aloilla, heillä myös on relatiivinen etulyöntiasema itsensä elättämiseen miehiin nähden.
Tästä pääsemme tulokseen että naisilla on absoluuttinen etulyöntiasema lasten saamisessa ja relatiivinen etulyöntiasema lasten kasvatuksessa, kotitaloudenhoidossa ja myös relatiivinen etu useilla eri aloilla. Ja mitä miehillä sitten on? Heillä on relatiivinen etu itsensä huolehtimisessa (ja jossain määrin puolison ja lasten huolehtimisessa)*. Jos nainen tässä tilassa päättää avioitua, se ei ole siksi että hän tarvitsisi miestä huolehtimaan hänen lapsistaan. Hän pystyy huolehtimaan niistä itsekin, ja mikäli hän ei pysty, valtio on enemmän kuin vapaaehtoinen antamaan hänelle kaiken mitä hän tarvitsee. Valtio voi jopa pakottaa spermanluovuttajalle isyysmaksuja ja monissa länsimaissa vanhempi/vanhemmat saavat myös ilmaista/tuettua päivähoitoa ja lapsilisää joka kuukausi.
Naiset eivät enää tarvitse miesten tukea lasten kasvatuksessa. Hän voi, teoriassa, tehdä kaiken itse, jossa hänellä on absoluuttinen tai relatiivinen etu. Joten mitä tapahtuu naiselle joka päättää sekä avioitua että ottaa osaa työelämään? Lukuisat tutkimukset ovat todistaneet, että on yhdentekevää kumpi parista käy työssä, mies, nainen vai molemmat, naiset päätyvät aina hoitamaan suurimman osan kotitaloustöistä. Monet parit päättävät jakaa taakan, mutta se, vaikkakin tehty hyvällä tarkoituksella, lisää ainoastaan sekä naisen että miehen stressiä. Syy on yksinkertainen: miehet harvemmin täyttävät naisen siivousstandardit, mikä pakottaa vaimon huomauttamaan asiasta miehelle, mikä yleensä johtaa siihen että vaimo joutuu siivoamaan suurimman osan kotitaloudesta – täyspäiväisen työn lisäksi. Vaimon ja miehen tilit yleensä tasataan ja he onnistuvatkin olemaan tasa-arvoisia, käytännössä kaikessa – paitsi kotitöissä. Tässä suhteessa mies hyötyy enemmän ja saa ilmaisen palvelun: hänen talonsa on puhtaampi, mitä se olisi, jos hän eläisi yksin (jos et usko minua, voit tarkistaa kenen tahansa poikamiehen kämpän, jossa hänen äitinsä tai tyttöystävänsä ei ole hetkeen käynyt). Tämä on epäreilua ja taloudellisesti epärationaalista. Ei ainoastaan tästä syystä, vaan myös siitä että se lisää stressiä, mikä ei ole hyödyksi millekään parisuhteelle, josta voidaan luultavasti johtaa monia syitä siihen, miksi niin moni parisuhde nykyään päätyy avioeroon.
Nyt luultavasti kysyt, että miksei nainen jää kotiin, tai mies jää kotiin, niin että toinen pariskunnasta voisi keskittyä täysin kotitaloudenhoitoon. Vastaus tähän on yksinkertainen: suurimmille osille pareista se ei ole taloudellisesti kannattavaa elää vain yhden ihmisen tuloilla. Tähän löytyy varmasti monta syytä, mutta on olemassa yksi muita todennäköisempi selitys: verot ovat korkeampia nyt mitä ne ovat olleet koskaan aikaisemmin, jolloin yhden ihmisen työpanos tuo kotiin vähemmän rahaa mitä se olisi aikaisemmin tuonut. Miksi verot sitten ovat niin paljon korkeammat, kuin mitä ne olivat aiemmin? Siksi koska valtio on niin paljon suurempi nyt, mitä se on ollut koskaan ennen, ainoa poikkeus on toinen maailmansota. Miksi valtio sitten on niin suuri? Siksi koska valtio kuluttaa nyt enemmän rahaa asioihin kuten koulutukseen, sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon, erityisryhmien tukiaisiin, kulttuuriin ja tietenkin virkamiesten kukkaron kasvattamiseen. Yhdysvaltojen valtion koko on nyt 28 % bruttokansantuotteesta ja se kuluttaa miljardeja kansan rahoista. Keskiverto Yhdysvaltalainen maksaa noin 40 % tuloistaan valtiolle – 14 % siitä menee sosiaaliturvaan ja niitä rahoja hän ei koskaan enää tule näkemään.
Ottaen huomioon sen tosiasian, ettei kaksi ihmistä enää voi tulla hyvin toimeen yksillä tuloilla, ja että nainen työskentelee sekä aviomiehelleen että itselleen avioliiton jälkeen, taloudellisesti katsottuna, nainen hyötyisi enemmän, jos hän jäisi sinkuksi ja huolehtisi omasta elannostaan ja siivoisi vain omat jälkensä. Hänen ei kannata enää mennä naimisiin, työskennellä, ja tehdä kahden ihmisen edestä kotitöitä.
Jos tahdot syyttää jotakin laskevista avioitumisluvuista, katso valtion puuttumista kansalaistensa elämään, älä syytä siitä homoseksuaaleja. Tämä ongelma on tietysti vielä suurempi Euroopassa, jossa valtion valtava koko onkin aikaansaanut valtavat avioeroluvut, katastrofaalisen pienet syntyvyydet ja nopeasti ikääntyvän kansan.
*Tiedän kyllä, etteivät kaikki miehet ole sottaisia, ja osa miehistä on naisia parempia kotitöissä, mutta he ovat poikkeustapauksia, eivät normi. Tiedän myös että miehetkin voivat osallistua lasten kasvatukseen, mutta vain naiset voivat imettää. On myös olemassa näyttöä siitä, että äidit kommunikoivat varsinkin pienten lasten kanssa isiä enemmän ja paremmin, sekä että naisilla on miehiä vahvemmat siteet lapsiinsa.
Lähteitä mm.:
Freedom, Feminism, and the State
Taking Sex Differences Seriously
Päivitetty: 24.04.2005